Siniset: Sote tarvitsee yrittäjäpohjaisen perhelääkärimallin DDR-pohjaisten monopolien sijaan

15 lokakuun, 2021 | Uutiset Yleinen

Kannanotto 15.10.2021

Hallitus hyväksymän sote-uudistuksen mukaiset hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuonna 2022, ja ensimmäiset aluevaalit pidetään tammikuussa. Siniset on huolissaan, että sote-uudistuksessa on sivuutettu kokonaan mahdollisuus yrittäjäpohjaisiin perhelääkäreihin. Maailmalla yleisen ja hyväksi havaitun perhelääkärimallin mahdollisuutta ei ole tutkittu eikä testattu.

’’Suomen perusterveydenhuollon palvelumalli on 70-luvulla DDR:n tuliaisina saatu. Siinä mallissa valtio on keskiössä, ei ihminen. Meidän lisäksemme yksikään puolue ei aja yrittäjäpohjaista mallia, jossa perhelääkärit palvelisivat ihmisten tarpeita kokonaisvaltaisesti”, sanoo Sinisten puheenjohtaja Petri Roininen. “Tämä valtiokeskeinen ajattelu vain korostaa karua totuutta, että kaikki Suomen hallitus- ja oppositiopuolueet ovat jonkinasteisia sosiaalidemokraatteja. Suomen niin sanotulta oikeistolta yksinkertaisesti puuttuu oma agenda, joka asettaisi yksilön ja perheet keskiöön.”

Siniset esittää, että hallituksen tulee ottaa yrittäjäpohjainen perhelääkärimalli perusterveydenhuollon organisointivaihtoehdoksi.

’’Sinisen mallin ytimessä ovat yrittäjinä toimivat perhelääkärit, joilla erillistä korvausta vastaan on nimettyjen perheiden perusterveydenhuolto vastuullaan. Hyvinvointialue tekisi sopimukset palvelusta yrittäjä-perhelääkäreiden kanssa’’, sanoo Roininen.

Yrittäjäpohjainen perhelääkärimalli toimisi perusterveydenhuollossa, jota suurin osa kansasta käyttää. Erityissairaanhoito järjestettäisiin hyvinvointialueiden toimesta.

Sinisessä mallissa ihmisillä olisi oikeus myös vaihtaa määräajoin käyttämäänsä nimikkolääkäriä. Lääkärillä tulisi olla kiinteä toimipaikka, mutta hän voisi myös käydä potilaan kotona kun tilanne näin vaatii. Yhdellä lääkärillä voisi olla vastuullaan hyväksi katsottava määrä perheitä. Yrittäjä-lääkäri olisi kytkeytynyt yhteiseen sote-tietojärjestelmään.

’’Sinisen mallin etuja olisivat joustavuus, vastuullisuus ja tehokkuus. Malli toisi lisää joustavuutta sekä järjestäjälle että asiakkaalle. Keskusjohtoisen hallinnon määrää minimoitaisiin, mikä lisäisi tehokkuutta. Lisäksi Sininen malli olisi vastuullinen, koska siinä asiakaskokemus laadusta on keskiössä. Yrittäjäpohjaista mallia on vähintäänkin pilotoitava muutamalla hyvinvointialueella ja järjestelmää kehitettävä pilottien perusteella’’, sanoo Roininen.  

Sinisten ehdottaman kaltainen malli toimii useimmissa länsimaissa kuten Virossa.

’’Meidän on aika sanoa hyvästit 1970-luvun sosialistiselle yhteiskuntamallille ja siirtyä rohkeasti markkinatalouteen’’, sanoo Roininen.

Lisätietoja:

Petri Roininen

Puheenjohtaja, Siniset rp.

P. 040 761 9669