Olen Kari Aaltonen, asun Hämeenlinnassa Hauholla. 49-vuotias kolmen aikuisen lapsen isä, kahden lapsenlapsen vaari ja luonnollisesti myös aviomies. Olen mukana Hämeenlinnan kuntapolitiikassa, Hauhon seurakunnan ja seurakuntaneuvoston varajäsen myös. Toimin nyt myös toista kautta paikallisen Raittiusyhdistyksen puheenjohtajana. Yrittäjä ja monessa muussakin mukana. Harrastan enduroa ja luonnossa liikkumista, kalastusta. Kone- ja metallitekniikan ja yrittäjäkoulutus käyty. Rakennusalalla pitkään.

Vaaliteemani:

Turvallisuus on ehdoton ykkösasia. Muutama viime vuosi on ollut melko levotonta aikaa koko euroopan alueella. Terrori on näyttänyt jokapuolella kyntensä emmekä voi sitä katsoa sormien välistä. On tehtävä entistä enemmän näkyvää työtä kaduilla ja toreilla. Tätä ei pidä suvaita, tätä terroria tapahtuu, kuten kaikki olemme tietoisia, pohjoisinta Suomea myöden. Enemmän poliiseja ja sotilaita partioimaan.
EU:ssa tarvitaan järkeviä ilmasto- ja ympäristötoimia. Ilmasto- ja ympäristöongelmilla on rajat ylittäviä globaaleja vaikutuksia. Niiden taltuttamiseksi tarvitaan yhteisiä toimia. On hyvä, pyrkiä päästöjen vähentämiseen, eri mailta vaadittavien toimien tulee olla tasapuolisia ja kansalliset erityspiirteet huomioiden. Kaikki maat eivät ole samalla lähtöviivalla tämän asian suhteen.
Ei liittovaltiolle. Kannatan itsenäisten valtioiden liittoa, en liittovaltiota tai tulonsiirtounionia. Liittovaltiokehitys on törmäyskurssilla kansanvaltaisten periaatteiden kanssa. EU:ssa tulee tehdä yhteistyötä rajat ylittävien yhteisten asioiden mm. sisämarkkinoiden toimivuuden, ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden eteen. Suomen on ajettava EU:ssa kansallista etuaan. Vaikutusvaltaa on käytettävä suomalaisten puolustamiseen eikä muiden miellyttämiseen. Vähemmän on enemmän ja parempaa EU:ta.
Kotisivu Takaisin