Olen eläkkeellä oleva kirjailija Helsingistä. Helsingin paikallispolitiikassa olen ollut mukana 80-luvulta lähtien, mm. kaksi kautta kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Tällä hallituskaudella on saatu monia hyviä asioita toteutettua. Kunnioitan sinisten vastuunkantoa ja sitä, että hallitusohjelmaan sitouduttiin yhteisellä päätöksellä. Siniset on puolueena avoin uusille ajatuksille, se on yhteistyökykyinen ja osaava.

Olen luontoa rakastava kaupunkilainen. Hyvä yhteiskunta perustuu toisen kunnioittamiselle ja yhteiselle vastuulle ympäristöstä. Minusta on tärkeää, että koko Suomi pysyy asuttuna.

Takaisin