Jari Lindström Sinisten eurovaaliehdokkaaksi

tammikuu 10, 2019 | Uutiset

Sinisten valmistautuminen kevään eurovaaleihin on alkanut. Puolueen varapuheenjohtaja, työministeri Jari Lindström asettuu ehdolle eduskuntavaalien lisäksi myös kevään eurovaaleihin.

”Sinisiä tarvitaan näissä vaaleissa. Olemme Suomen ainoa oikeasti EU-kriittinen puolue. On oltava mukana, jotta voi vaikuttaa. Eurooppalaisia kumppaneita tarvitaan isojen maailmanlaajuisten kysymysten kuten terrorismin ja massamaahanmuuton pysäyttämiseen. Siksi EU-jäsenyys on Suomelle tärkeä. Paljon parannettavaa kuitenkin on. Liittovaltiokehitykseen ja järjettömään sääntelyyn on puututtava”, Lindström linjaa.

Eurovaaleissa Sinisten teema on eduskuntavaalien tapaan kansanturvallisuuden vahvistaminen. Siniset kannattavat itsenäisten valtioiden liittoa, ei liittovaltiota tai tulonsiirtounionia. Myös EU-kriittisyys on kansanturvallisuutta ja kaikkia EU-hankkeita on arvioitava Suomen kansallisen edun näkökulmasta. Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho toivottaakin Lindströmin ehdokkuuden tervetulleeksi.

”Työelämään ja työlainsäädäntöön liittyvät asiat ovat vahvasti esillä myös EU-pöydissä. Sinisten mielestä yksi unionin tärkeimmistä tehtävistä on vahvistaa talouskasvua ja lisätä työpaikkoja kaikkialla Euroopassa. Työministeri Lindströmillä on tästä vahvat näytöt tältä vaalikaudelta Suomessa. Seuraavaksi Eurooppa tarvitsee Jarppaa”, Terho toteaa.

Sinisen tulevaisuuden EU-ohjelma luettavissa kokonaisuudessaan

https://www.sininentulevaisuus.fi/eu-linja/

Haastattelupyynnöt:
Jari Lindströmin eduskunta-avustaja Aki Mikkola 050 5740371