Kaj Turunen: Yksinyrittäjien asemaa parannettava

elokuu 30, 2017 | Yleinen

Suomessa on jo noin 180 000 yksinyrittäjää ja heidän lukumääränsä on kasvussa. He ovat ihmisiä, jotka työllistävät itse itsensä. He ovat aktiivisia ja ahkeria ihmisiä, jotka kantavat vastuun omasta elämästään käytännössä yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolella, vaikkakin ovat rahoittamassa niitä. Voi vain kuvitella jos nuo 180 000 ihmistä olisivat kortistossa.

Maamme hallituksen tavoitteena on tällä hallituskaudella nostaa työllisyysaste 72:een prosenttiin. Näyttää siltä, ettei se toteudu pelkästään työttömiä aktivoimalla ja hoitamalla työntekijöiden ja työpaikkojen kohtaanto-ongelmaa. Tarvitaan uusia keinoja. Yksinyrittäjien aseman parantaminen on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi.

Yli 40 prosenttia päätoimisista yksinyrittäjistä ansaitsee henkilökohtaisina bruttotuloina alle 2000 euroa kuukaudessa. Itsensä työllistäminen ja yrittäjäriskin kantaminen ei siis näy heillä palkkapussissa.

“Pienituloisten yksinyrittäjien asemaa on parannettava esimerkiksi verotusta keventämällä ja sosiaaliturvaa parantamalla”, eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (s) vaatii.

“Pidän yleisen arvonlisäverorajan nostoa tarpeellisena toimenpiteenä. Vaikka sillä voi olla ainakin aluksia valtion budjettiin negatiivinen vaikutus, tulee se pitemmällä aikavälillä kasvattamaan verotuloja lisääntyneen yritystoiminnan kautta ja vähentämään merkittävästi työttömyyden hoidon kuluja “, Turunen sanoo.

“Arvonlisäveroraja voisi olla 20 000 euroa ja siitä ylöspäin huojennusosana 50 000 euroon. Ja jos 50 000 euroa liikevaihdossa täyttyy, niin vain sen ylittävältä osalta toiminta olisi täyden arvonlisäveron piirissä”, Turunen tarkentaa.

“Rajan nostaminen laskee merkittävästi kynnystä aloittaa yritystoiminta ja sillä voisi olla ratkaiseva merkitys sille, saavuttaako hallitus työllisyystavoitteensa”, Turunen sanoo.

Lisätietoja:
Kaj Turunen
puh. 050 512 0663