Ari Jalonen

Eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, Satakunnan vaalipiiri

Olen Ari Jalonen, porilainen toisen kauden kansanedustaja ja Sinisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja. Vuodesta 2015 saakka olen toiminut eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana.
Siviiliammatiltani olen paloesimies. Olen myös ollut YK:n rauhanturvaajana Libanonissa vuosina 1998-2000.
Perhe on minulle tärkeä ja mietinkin kaikkea tekemääni lasten ja tulevien sukupolvien kautta. Politiikassa ei kannata hakea pikavoittoja vaan tehdä pitkäjänteistä ja kauaskantoista politiikkaa Suomen ja suomalaisten hyväksi.

« Takaisin