Kolme muistutusta koronaviruksen aikana

Kolme muistutusta koronaviruksen aikana

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Tällaisen pandemian aikana on ikävä olla muistuttamassa tästä ikivanhasta totuudesta. Älä tule huijatuksi katteettomilla lupauksilla! On olemassa ihmisiä, jotka tarkastelevat meidän kamppailua koronavirusta vastaan vesi kielellä ja käsi valmiina tarttumaan rahoihimme. He eivät tunne huolta sinusta, läheisistäsi, yritysten talousvaikeuksista tai lastesi hoidon järjestelyistä. Heille tällaiset kulkutaudit ja inhimillinen hätä ovat tilaisuus tehdä rahaa. Erityisesti nyt tuleekin pitää pää kylmänä erilaisten netissä tarjottujen tuotteiden vuoksi.  

Vaikka tämä pandemia on meille koettelemus, uskon tästä seuraavan myös jotain hyvää. Ehkä opimme jatkossa kohtaamaan tällaiset vaikeudet ja puolustamaan sitä, mikä on meille arvokasta – omaa ja läheistemme terveyttä. Tähän pandemiaan ei oltu selvästikään varauduttu, kriittisten alojen työntekijöiltä puuttuivat suunnitelmat ja suojavälineet.

Juuri nyt pidän erittäin tärkeänä, että turvallisuuspuolueena kaikki Siniset osallistuvat koronaviruksen torjuntatyöhön ja tekevät omassa elämässään ja valinnoissaan terveysviranomaisten ja oman hallinnon mukaisia ratkaisuja. Jos ohje on pysyä kotona, silloin ollaan kotona. Ruuanhankinta järjestyy aina jollain tavoin. Tässä me Siniset voimme olla apuna ikäihmisille ja niille joilla liikkumista on rajoitettu.

Kenenkään meistä ei pidä kuvitella, että 13.4.2020 tämä kaikki on ohi. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne voi jatkua pitkään, mutta sitä seurataan ja meidän tulee elää sen mukaan. On siis tärkeää, että viranomaisten antamia ohjeita noudatetaan tinkimättömästi. Pidän myös välttämättömänä, että alueilla joilla koronaa on todettu enemmän kuin muualla, liikkumista rajoitettaisiin entisestään.

Koronavirus helpottaa aikanaan. Suomi nousee tästä koronaviruksen aiheuttamasta lamaantumisesta sillä, että tuemme yritysten toiminnan jatkumista ja toipumista. Sitä meistä jokainen voi omalta osaltaan edesauttaa. Nyt tulee suosia paikallisia palveluita; kaupat, taksit, leipomot, kahvilat, ravintolat, kampaamot ja muut hyvinvointipalvelut ovat avainasemassa silloin kun taloutta parannetaan.

Vielä muistutuksena: älä tule huijatuksi, luota viranomaisten päätöksiin, suosi paikallisia yrityksiä!

Kari Kulmala

Siniset rp:n puheenjohtaja