Perussuomalaisten naisten pitkäaikainen puheenjohtaja Marja-Leena Leppänen jättää Perussuomalaiset ja liittyy Siniseen tulevaisuuteen

Perussuomalaisten naisten pitkäaikainen puheenjohtaja Marja-Leena Leppänen jättää Perussuomalaiset ja liittyy Siniseen tulevaisuuteen

Pitkän harkinnan tuloksena olen päättänyt erota Perussuomalaiset rp. -puolueesta 22.2.2019.

Päätökseeni vaikutti suuresti 20 vuotta johtamani perussuomalaisten naisjärjestön nöyryyttävä ja ala-arvoinen kohtelu viime aikoina. Puolueen johto ilmoitti ennen joulua, että se mahdollisesti jäädyttää puolueen naisjärjestön puoluetuen maksamisen ja käyttää rahat vaalimainontaansa, vaikka puoluetuesta viisi prosenttia on lain mukaan kiintiöity puolueiden naisjärjestöille. Huolimatta siitä, että puolueen ikävä hanke ei onnistunut, paha maku jäi suuhun.

Olin mukana perussuomalaisissa todella pitkään ja sisukkaasti. Johdin puolueen valtakunnallista naisjärjestöä lähes 20 vuotta. Puolueen jättäessäni olin edelleen naisjärjestön ensimmäinen varapuheenjohtaja. Olen ollut kaksi kautta Lappeenrannan kaupunginvaltuutettu, lisäksi olen istunut Etelä-Karjalan maakuntahallituksessa kaksi kautta, viimeksi 2014-2017. Olin vuoteen 2018 asti, yhteensä kuusi vuotta, Veikkauksen hallintoneuvoston jäsen. Olen edelleen varavaltuutettu. Olen ollut lukuisia kertoja mukana valtiollisissa vaaleissa. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sain 3700 ääntä Kymen vaalipiirissä.

Olen miettinyt puolueen hajaannuksesta lähtien, että tämä puolue ei ole enää se sama perussuomalainen puolue, johon aikanaan liityin. Monet ihmiset ovat selkeästi muukalaisvihamielisiä, ja en pidä siitä. Puolueen lehti on nykyään täynnä maahanmuuttopolitiikkaa. Asia on liikaa esillä ja en edes halua avata lehteä enää. Mielestäni jokainen ihminen on arvokas huolimatta ihonväristään. Suomen ongelmat eivät ratkea pelkällä maahanmuuttajien haukkumisella. Hajaannuksen jälkeen puolueen julkinen agenda on merkittävästi yksipuolistunut.

Jätän puolueen vihaisena, mutta samalla jään kaipaamaan monia pitkäaikaisia ystäviä, jotka ovat rakentaneet kanssani niin naisjärjestöä kuin puoluetta. Toivon että moikkaamme vielä, kun tapaamme. Päätös ei syntynyt hetkessä ja siihen johti moni viimeaikainen tapahtuma. Minulle tämä oli ainoa mahdollinen ratkaisu.

Samalla ilmoitan, että liityn Siniseen tulevaisuuteen ja asetun ehdolle eduskuntavaaleissa Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Sinisissä jatkuu se sama alkuperäinen perussuomalainen ja SMP:n aatemaailma, joka sai minut mukaan politiikkaan. Arvostan suuresti oman vaalipiirini Jari Lindströmiä. Hän on tehnyt erinomaista työtä työministerinä. Minun on helppo asettua hänen kanssaan samalle vaalilistalle.

Lisätietoja:
Marja-Leena Leppänen
040-775 1757

[email protected]