Sampo Terho: Brexit on huomioitava EU-budjetissa täysimääräisesti

helmikuu 26, 2018 | Uutiset

Siniset vaativat, että Brexitin aiheuttamaa aukkoa EU-budjetissa ei lähdetä paikkaamaan – ei ainakaan suomalaisten rahoilla. Hallitusohjelman mukaisesti EU:n nettomaksuosuutemme tulee säilyä kohtuullisena ja oikeudenmukaisena. Kotimaassa ei leikattu ja sopeutettu sen tähden, että voisimme maksaa EU:lle enemmän. Pienempi EU, pienempi budjetti: on siis leikattava EU:n menoja.

Sinisten mielestä Suomen yksiselitteinen kansallinen etu on leikata EU:n koheesiovaroja mahdollisimman paljon. EU-johtoinen koheesio tulee Suomelle käsittämättömän kalliiksi.
Käytännössä jokainen EU:n koheesiorahastoihin siirretty suomalaisen veronmaksajan euro palauttaa Suomeen vajaat 30 senttiä, Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, ministeri Sampo Terho toteaa blogissaan. Sen sijaan on siirryttävä kokonaan kansallisiin tukiin.

”EU:n tulee keskittyä sen keskeisimpiin toimintoihin eli talouskasvun edistämiseen ja sisämarkkinoiden luomiseen, ja jättää jäsenmaiden omien asioiden hoito niiden omalle vastuulle. Tämä on Sininen EU-linja ja se on Suomelle hyvä.”

Yhteydenotot:
Sampo Terhon erityisavustaja Toni Ahva
050 355 7309

Lue lisää Sampo Terhon blogista