Sampo Terho: Siniset on Suomen uudistaja, Suomen rakentaja ja Suomen turva

Sampo Terho: Siniset on Suomen uudistaja, Suomen rakentaja ja Suomen turva

Sampo Terhon tervehdyspuhe Sinisen tulevaisuuden perustavassa puoluekokouksessa Tampereella:

Hyvät Sinisen tulevaisuuden jäsenet, siniset siskot ja veljet,

On ilo ja kunnia seistä teidän edessänne tänään. Suomen puoluekartalle on tänä itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna syntynyt uusi puolue: Sininen tulevaisuus. Iloitsen myös siitä, että pidämme kokouksen vanhassa opiskelukaupungissani, Tampereella, joka on ollut monien historiallisten käänteiden tapahtumapaikka. Nyt se on sitä taas.

Puolueemme rakennusvaihe huipentuu tänään, täällä perustavassa puoluekokouksessa. Ensimmäiset kuukautemme ovat täyttyneet perustamisvalmisteluista: suunnitelmista, ohjelmista, säännöistä, kannatuskorttien keräämisestä. Samaan aikaan olemme tietenkin jatkaneet täysipainoista vaikuttamista politiikan kaikilla tasoilla: hallituksessa, eduskunnassa, ja kunnissa.

Paljon työtä on tehty, mutta enemmän on edessä. Mehän olemme Suomen politiikan startup, joten olkoon ahkeruus ilomme. Nyt kun puolueen perustamisvaihe päättyy, on meidän seuraavaksi tehtävä puolueemme suomalaisille tutuksi. On aika kertoa suomalaisille Sinisten tarina.

Pelastimme hallituksen – pelastimme Suomen talouskasvun

Me olemme erilainen puolue. Puolue ilman etujärjestöjä, puolue ilman valtapeliä, puolue ilman politikointia. Me synnyimme kuin sattumalta, ilman ennakkosuunnitelmaa, ja kuitenkin juuri meitä tämä maa tarvitsee. Sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Suomen talous kasvaa tällä hetkellä vahvaa vauhtia. Työllisyys nousee. Vienti vetää, tilauskirjat täyttyvät, investoinnit käynnistyvät. Velkaantuminen hidastuu. Se on oikein. Velaksi eläminen on tulonsiirtoa huomisen lapsilta tämän päivän sosialisteille.

Kun me Siniset pelastimme Suomen hallituksen, me pelastimme talouskasvun, ja me pelastimme kymmenet tuhannet työpaikat.

Samalla pelastui paljon muutakin. Suomi tekee ensi kertaa EU-jäsenyytensä aikana selkeästi EU-kriittistä politiikkaa, siis vastustaa vallan ja rahan keskittämistä Brysseliin, torjuu liittovaltiokehityksen ja puolustaa kansallista etuaan. Samoin Suomi tekee aiempaa järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa, jossa tunnustetaan myös humanitaarisen maahanmuuton taloudelliset rasitteet ja hallitsemattoman maahanmuuton yhteys turvallisuusriskeihin.

Kun me Siniset pelastimme Suomen hallituksen, me siis pelastimme myös liittovaltion vastaisen EU-linjan, ja me pelastimme järkevän maahanmuuttopolitiikan. Ajatelkaa mitkä olisivat olleet vaihtoehdot: demarit, vihreät, RKP, Vasemmistoliitto… toisilta nimiltään työttömyys, liittovaltio, turvapaikkaturismi ja konkurssi.

Työ vastuullisen politiikan eteen on jatkunut katkeamattomasti myös hallituskriisin jälkeen. Eurojärjestelmän suhteen Suomen ajamat periaatteet ovat markkinakuri ja sijoittajavastuu. Suomen tavoitteena on luoda euromaille velkajärjestelymekanismi, jossa maksukyvyttömyyteen ajautuneen maan velat järjestellään uudelleen ja kriisimaat voidaan ajaa hallitusti konkurssiin.

Sinisten ansiosta Suomi tavoittelee nyt virallisesti EU-tasolla sitä, että turvapaikanhakijoiden määrä vähenee. Myöskään pakolaiskiintiötä ei nosteta. Palautussopimusten synnyttämiseksi tulee käyttää kaikkia politiikan aloja niin kansallisella kuin EU-tasolla. Suomi ei hyväksy turvapaikanhakijoiden pakottavaa taakanjakoa ja mikäli uusia taakanjakomekanismeja EU:sta vaadittaisiin, olemme asettaneet ennakkoehdoksi, että Suomen aiemmin tekemät siirrot on otettava huomioon.

Aivan tuoreimpia Sinisten ajamia uudistuksia ovat olleet reilujen pelisääntöjen rakentaminen nollatuntisopimuksiin, mikä aiemmin on jäänyt muilta puolueilta saavuttamatta, vaikka puhetta on riittänyt. Samoin juuri eilen äänestettiin läpi uusi verotuottoa ja yksilönvapautta lisäävä alkoholilaki, joka purkaa sääntelyä.

Tulosta siis tulee, joka päivä. Vielä täytyy mainita uudistuksista suurin, sote-uudistus. Edelliset hallitukset ovat tässäkin epäonnistuneet, meidän kanssamme uudistus on edennyt. Siitä puhuttaessa täytyy yhä uudelleen tähdentää, että minkälainen malli tahansa ei meille kelpaa. Olemme alusta asti korostaneet, että meille keskiössä on ihminen – palveluja tarvitseva kansalainen. Samoin alkuperäisen ajatuksen kustannusten kasvun hidastumisesta on toteuduttava.

Me emme yksinkertaisesti suostu rakentamaan toimimatonta mallia. Uudistuksen on oltava ihmiselle hyvä ja valtapelistä vapaa. Sininen sote. Jos poliittiset intressit ja vallan himo ajavat ihmisen edelle, silloin uudistus joutaa kaatumaan.

Voiko puolue menestyä ilman puoluetukea?

Suuria asioita ei voi saavuttaa ilman uhrauksia, ja Sinisten synnyllä ja siis hallituksen pelastamisella oli hintansa. Hinta Sinisille oli puoluetuet, miljoonia vuodessa. Samoin valmis kenttäorganisaatio, satoja paikallisjärjestöjä, joita vuosikymmenen rakensimme. Monille edustajille hallituksen pelastamisen hinta oli helpon uudelleenvalinnan vaarantaminen.

Mutta tämä juuri on Sinisen tulevaisuuden toimintaperiaate. Hallituksen pelastaminen oli Suomelle hyväksi, kun hinta siitä taas maksettiin puoluepolitiikassa. Sininen tulevaisuus asettaa aina yleisen edun puoluepolitiikan edelle. Sen periaatteen mukaisesti puolue syntyi, ja sitä periaatetta noudattaen puolue jatkaa. Vanhat puolueet ovat liian usein unohtaneet, että mikä on hyväksi kansakunnalle, on hyväksi myös puolueille. Ja jos puolueet eivät aja kansakunnan etua vaan omaansa, niin mitä järkeä koko järjestelmässämme olisi?

Ei meidän Sinisten muutenkaan kannata murehtia menneitä puoluetukia. Aate elää ilman almujakin. Puoluetukia jaetaan Suomessa ensi vuonna kolmisenkymmentä miljoonaa, niistä Siniset kuittaa 0 euroa. Niin on hyvä.

Koko puoluetukijärjestelmä on outo. Poliitikot verottavat kansalaisilta puoluetukia, jolla ostavat sitten ilmoituksen lehdestä, jossa kertovat haluavansa laskea verotusta. Uskon vakaasti, ettei kansa halua puolueiden mainostavan heille itseään – heidän omilla rahoillaan. Meidän tavoitteemme on tietenkin osoittaa, että puoluetuki ei ole edellytys menestykseen.

Me taistelemme sanan voimalla rahan voimaa vastaan. Meidän aatteemme on vahva. Vennamon ja Soinin linjasta kaikki arvokas pelastui meidän mukanamme uuteen poliittiseen kotiin. Täällä Sinisten joukossa istuvat nyt Timo Soini ja Raimo Vistbacka, täällä sydämissä elävät Veikko Vennamo ja Mikko Vainio ja muut aatteemme esitaistelijat. Tälle ihmisyyden aatteen peruskalliolle on hyvä perustaa Suomen seuraavan vuosisadan rakentaja, inhimillinen uudistaja, Sininen tulevaisuus.

Ainoa eturyhmämme on Suomen kansa

Käännetään katse siis puolueemme nimen mukaisesti tulevaisuuteen. Mitä me olemme, mitä ajamme?

Puolueemme tehtävänä on ennen kaikkea olla muutosvoima. Vain uudistusten kautta voimme turvata suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden myös tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on, että jokaisella yksilöllä yli sukupolvien on tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittää itseään, ympäristöään ja yhteiskuntaa. Haluamme yhteiskunnan joka kannustaa työhön ja yrittämiseen, toisista välittämiseen sekä turvaa toimeentulon jokaiselle kansalaiselle.

Luotamme suomalaiseen ihmiseen. Hyvinvointi syntyy tavallisten ihmisen hyvistä teoista. Yhteiskunnan on kannustettava ja tuettava ihmistä kehittämään itseään ja tekemään hyvää yhteisölleen. Vain tätä kautta myös yhteiskunta ja hyvinvointi kehittyvät. Jokaiselle suomalaiselle on annettava tilaisuus toteuttaa kykyjään, olla yhteiskunnan osa, näyttää mihin pystyy.

Kunnioitamme kotien itsenäisyyttä ja perhearvoja, koska kodeissa rakennetaan yksilön ja yhteiskunnan kehityksen perusta. Me emme ole minkään edunvalvontajärjestön poliittinen siipi, emmekä sitoudu eturyhmäajatteluun. Meidän ainoa eturyhmämme on Suomen kansa. Koska olemme etujärjestöistä vapaita, voimme vanhoja puolueita paremmin esittää ongelmiin selkeitä ja ennakkoluulottomia vastauksia. Emme rakenna vastakkainasetteluja vaan ratkaisuja. Olemme puolue, joka puhuu suoraan.

Arvojamme ovat rehellisyys, ahkeruus ja isänmaallisuus. Kunnioitamme ja edistämme uudistusmielisyyttä, käytännönläheisyyttä ja lähimmäisenrakkautta. Viemme eteenpäin suomalaista sivistystä, jonka juuret ulottuvat jo kreikkalaiselle, roomalaiselle ja kristilliselle kulttuuriperinnölle.

Lyhyesti sanottuna, Siniset on Suomen uudistaja, Suomen rakentaja, ja Suomen turva. Se on tarinamme, joka meidän täytyy kansalaisille kertoa.

Politiikkaa ilman politikointia

Siniset tuovat toivoa kaoottisen maailman keskelle. Me uudistamme, mutta inhimillisesti. Digitalisaatio, robotisaatio, tekoäly ja uudet teknologiat mullistavat päivittäistä elämää. Ne muuttavat työn luonnetta. Tuhannet työpaikat katoavat ja uusia syntyy – mutta se, että ne syntyvät Suomeen, vaatii työtä ja uudistumista.

Suurvallat kalistelevat sapeleitaan. Rajoja piirretään uusiksi. Kansat kuohuvat. Terrorismi nostaa rumaa päätään myös meillä täällä Suomessa, muusta Euroopasta puhumattakaan. Ilmasto muuttuu, kymmenet miljoonat lähtevät kodeistaan suoranaisille kansainvaelluksille. Tarvitaan vastauksia. Kansalaiset länsimaissa ovat kyllästyneet puoluepolitikointiin.

Työ alkaa tästä

Meillä on tavoite. Meidän tavoitteemme on antaa Suomi entistä parempana tuleville sukupolville. Me osallistumme aikamme ongelmien ratkaisuun ja rakennamme Suomea ennakoiden tulevaa. Me haluamme, että jokainen saa mahdollisuuden kehittää itseään ja parantaa elämäänsä.

Me iloitsemme teistä lukuisistä jäsenistä, jotka olette jo liittyneet joukkoomme ja tulleet tänään kokoukseemme, vain viikkoa ennen joulua. Yhdessä me teemme tämän puolueen, joka on vain alle puolessa vuodessa edustettuna jo kaikkialla Suomessa. Työ alkaa tästä!

Lisätietoja:
Sinisen tulevaisuuden vt. puheenjohtaja Sampo Terho
050-538 1674