Simon Elo: Kokoomus ei ole oppinut kahdeksassa vuodessa mitään – kaupunkivetoista sotea ei tue mikään muu puolue

Simon Elo: Kokoomus ei ole oppinut kahdeksassa vuodessa mitään – kaupunkivetoista sotea ei tue mikään muu puolue

”On hämmentävää kuunnella kokoomuksen sote-kommentteja reilu viikko sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen. Kokoomus haluaa palata jopa kahdeksan vuoden takaiseen lähtöruutuun ehdottaessaan jälleen kuntapohjaista sotea”, sanoo Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo (sin). ”Kokoomuksen kaupunkivetoista sotea ei tue oikeastaan mikään muu puolue. Siinä on valtavasti ongelmia.”

Vuoden 2015 keväällä sote-uudistus kaatui moniin perustuslaillisiin ongelmiin, jotka olivat paljon suurempia kuin nykyhallituksen mallissa. Sipilän hallituksen aloittaessa oli selvä, että tarvitaan selkeä maanlaajuinen hallintorakenne, joka turvaa alueiden talouden niin, että kaikkialla Suomessa voidaan luottaa siihen, että palvelut toimivat. Monet kunnat eivät enää selviä sosiaali- ja terveyspuolen velvoitteistaan. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelut pitää yhdistää saumattomasti.

”Kuntapohjainen malli ei olisi uudistus. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun säilyttäminen kunnilla ei helpottaisi kuntien taloudellista taakka mitenkään, ja sitä myöten kuntalaisten palvelut eivät paranisi”, Elo muistuttaa. ”Kuntapuolueeksi itseään kutsuvan kokoomuksen luulisi ymmärtävän kuntien tilanteen.”

Elo ei myöskään ymmärrä kokoomuksen linjaa, joka käytännössä ajaa kuntia pakkoliitoksiin tai kuntayhtymiin.

”Haluaako kokoomus tosiaan jatkaa linjalla, joka luo erilaisia hallintohimmeleitä ympäri Suomen, ja missä kellään ei ole tolkkua siitä, saavatko ihmiset tasavertaisia palveluita?”, Elo kysyy. ”Hiipii epäilys, että kokoomus haluaa miellyttää kokoomusjohtoisia isoja kaupunkeja, kun se samalla pyllistää pienille kunnille, lisäksi kuntapohjainen malli sopii mainiosti terveysalan yrityksille, jotka jo nyt hyötyvät sosiaali- ja terveyspalvelujen kriisistä.”

”Kokoomus ei ole keskustaa parempi, kun puhutaan puolueen motiiveista ajaa omaa malliaan. Keskustaa syytetään maakuntamallin ajamisesta, koska se tukee keskustan laajaa kannatusta pikkukunnissa. Samalla tavoin kokoomus ehdottaa mallia, joka tukee vahvimmin sen johtamia suuria kaupunkeja. Siinä on kuitenkin se ero, että maakuntapohjaiselle mallille on laaja kannatus läpi puoluekentän. Kokoomuksen mallia ei tue kuin kokoomus.”