Simon Elo: Tervemenoa hallitukseen perussuomalaiset – kommentointi aselaista osoittaa että puolueella ei ole mitään realismin tajua

Simon Elo: Tervemenoa hallitukseen perussuomalaiset – kommentointi aselaista osoittaa että puolueella ei ole mitään realismin tajua

Eduskunta äänesti viimetöikseen muutoksista ampuma-aselakiin ja vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettuun lakiin, jotka täytyi tehdä EU-direktiivistä johtuen. Perussuomalaiset ilmoitti tiedotteessaan hallituksen epäonnistuneen lakiuudistuksessa. He olisivat onnistuneet muuttamaan lakeja paremmin.

”Tervemenoa hallitukseen perussuomalaiset ja kohtaamaan siellä vallitseva arjen realismi. Olen ihmeissäni, että edes kaksi vuotta hallituksessa ei opettanut perussuomalaisille lainsäätämisen monimutkaisuutta monipuoluehallituksessa ja erilaisten intressitahojen ristitulessa”, sanoo Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo. ”Perussuomalaisten opeilla hallitukseen mennään ja sanellaan, miten lakeja muutetaan. Voin kertoa, että ei tule onnistumaan.”

Oli äärimmäisen tärkeää saada uudistus läpi vielä kuluvalla hallituskaudella

Sininen puolustusministeri Jussi Niinistö onnistui puolustusministeriöstä käsin puuttumaan moniin aselain muutoksiin, jotka olivat sisäministeriön painostuksesta menossa paljon tiukempaan suuntaan. Niinistön ansiosta esimerkiksi reserviläispoikkeus otettiin kansalliseen lakiin. Se tarkoittaa sitä, että lupa erityisen vaarallisiin aseisiin voidaan edelleen myöntää kaikille reserviläisille, jotka ovat sijoituskelpoisia. Lupia voidaan myöntää myös ampumaurheilun, koulutuksen ja asekeräilyn perusteella.

”Niinistön ansiosta reserviläisjärjestöjen aseita voidaan hyödyntää Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) ampumakoulutuksessa ja aktiiviseksi ampumaharjoitteluksi lasketaan asepalvelus, kertausharjoitukset, vapaaehtoiset harjoitukset ja rauhanturvapalvelus”, Elo luettelee. Aselaki saatiin pitkällisen väännön jälkeen hyvään muotoon, niin että suurinta osaa alun perin vaadituista tiukennuksista ei oteta Suomessa käyttöön. Siniset tekivät tässä kovaa työtä.  ”Voin kertoa perussuomalaisille, että ilman Niinistöä lakimuutokset olisivat aivan toisen näköisiä. Lisäksi on aivan selvä, että esimerkiksi SDP:n johtama hallitus, jossa olisi mukana Vihreät tai Vasemmistoliitto, tekisi aivan toisenlaista aselainsäädäntöä. Sen vuoksi oli äärimmäisen tärkeää saada uudistus läpi vielä kuluvalla hallituskaudella.”