Simon Elo: Vihreillä on teollisuuden tappolinja

Simon Elo: Vihreillä on teollisuuden tappolinja

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto jakoi nousuhuumassa Ylen Ykkösaamussa hallituspaikkoja, vaikka seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä puolitoista vuotta aikaa.

”Ei kannattaisi nylkeä karhua ennen kuin se on kaadettu”, sanoo Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

Vihreät haluaa leikata kilometrikorvauksia ja nostaa rajusti teollisuuden sähköveroa, jonka pitäminen nykytasolla oli Sinisen tulevaisuuden keskeisiä tavoitteita hallituksen budjettiriihessä.

”Vihreillä on teollisuuden tappolinja. Vihreät on kuin vesimeloni: päältä vihreä, mutta punainen sisältä. Sininen tulevaisuus on uskottava vastavoima Suomen talouden vaarantavalle viheraallolle. Me puolustamme teollisuutta ja autoilevaa suomalaista”, linjaa Simon Elo.

Viheraalto tarkoittaa myös turvapaikanhakija-aaltoa Suomeen, sillä Aalto ei hyväksy hallituksen tekemiä kiristyksiä turvapaikkapolitiikkaan. Aalto sen sijaan hyväksyy kansalaistottelemattomuuden kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamista vastaan.

”Poliisin tehtävä on hoitaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palautukset. Miten pääministeripuolueeksi haikaileva voi hyväksyä laittomuudet?”, ihmettelee Elo.

Lisätietoja:
Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo
050 513 0687