Sinisten Elo ja Hongisto vaativat tukea maanviljelijöille heti – apu tultava lisäbudjetista

elokuu 16, 2018 | Uutiset

”Maatalousyrittäjille on nopeasti kasattava oma erillinen tukipaketti, jolla turvataan ruoantuotanto Suomessa myös tulevina vuosina”, vaatii maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Reijo Hongisto (sin). ”Sinisille ei riitä, että ensi vuoden budjettiin sovitaan ylimääräisestä tuesta tuottajille. Meidän mielestämme maatalousyrittäjiä on tuettava heti valtion lisäbudjetin kautta tukipaketilla, jotta heillä on todellinen mahdollisuus selvitä kahdesta perättäisestä katovuodesta.”

Hongisto on huolissaan kotimaisen tuotannon huoltovarmuudesta lisätuen viivästyessä. Jos useat maanviljelijät ja lihantuottajat joutuvat nyt laittamaan pillit pussiin, tuotanto tuskin palautuu entiselle tasolleen. Kriisitilanteessa hallitus voi sopia erillisestä lisäbudjetista milloin vain.

”Meillä ei ole varaa menettää omaa viljan, maidon, lihan ja siipikarjan tuotantoamme”, Hongisto sanoo. ”Minulle on päivänselvää, että meidän on kyettävä kaikissa olosuhteissa ruokkimaan yli viisimiljoonainen kansamme. Se ei onnistu, jos emme kykene tuottamaan peruselintarvikkeita omassa maassamme. Muiden hyväntahtoisuuteen ja apuun en laske isänmaan asiaa.”

Huoli on myös suomalaisten elintarvikkeiden viennin tilanteesta.

”Suomalaisella hyvämaineisella, puhtaalla ruoalla on kysyntää ulkomaita myöten. Jos ruoan tuottajilta loppuu leipä omasta pöydästä, loppuvat myös suomalaiset laatuelintarvikkeet ja vienti.”

Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kannattaa maatalousyrittäjien tukipaketin myöntämistä valtion lisäbudjetin kautta. Elo pitää maataloutta ja sen tulevaisuutta Suomessa yhtenä merkittävänä vaaliteemana.

”Kansakunnan kannalta on olennainen kysymys, halutaanko suomalainen maatalous säilyttää. Me siniset olemme ehdottomasti säilyttämisen kannalla”, Elo sanoo. ”Yksi eduskuntavaalitavoitteitamme on kansallisen maataloustuen osuuden korottaminen. Vähemmän tukea EU:lta, enemmän kotimaasta. Kun maksamme EU:lle euron, saamme siitä vain osan Suomeen takaisin. Mieluummin maksamme vähemmän EU:lle ja enemmän suoraan kotimaahan.”

Lisätietoja:
maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Reijo Hongisto
040-525 74 88

Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo
050-513 0687