Sinisten Elo: Puolustamme yksityisautoilua ja lihansyöntiä vihersanelua vastaan

syyskuu 10, 2018 | Uutiset

Vihreät kertoivat viikonloppuna puoluevaltuuston kokouksessaan haluavansa tehdä lihasta kalliimpaa, jotta sitä syötäisiin vähemmän. Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo katsoo, että vihreät ovat luopuneet tavoittelemasta pääministeripuolueen asemaa. Vihreät kosiskelevat enää vain ydinkannattajiaan.

“Vihreät vastustavat ydinvoimaa, kilometrikorvauksia, yksityisautoilua, maataloustukia ja lihansyöntiä. Vihreät haluavat määrätä mistä suomalainen saa kotiinsa energiaa, millä suomalainen liikkuu ja mitä on suomalaisen lautasella. Siniset luottavat suomalaisten omaan ajatteluun. Jos suomalainen haluaa lisätä kasvisten syöntiä niin hän tekee sen omasta tahdostaan ilman vihersanelua. Esimerkiksi hernekeittopäivä on osa suomalaista mielenmaisemaa”, sanoo Simon Elo.

Suomalainen liha- ja maataloustuotanto on vastuullista ja ottaa hyvin huomioon ympäristönsuojelun. Maatilat panostavat peltojen valumien ehkäisemiseen, metaanin talteenottoon ja hiilensitomisen tehostamiseen. Elo ihmettelee, että vihreät luulevat torjuvansa ilmastonmuutoksen kurittamalla suomalaista kansainvälisesti vertaillen puhdasta maataloutta. Suomen hallitus on sitoutunut keskeiseen yhteiseen ratkaisuun eli Pariisin ilmastosopimukseen ja sen tavoitteisiin.

“Touko Aallon johdolla vihreät halusivat jatkaa suomalaisten holhoamista ja vastustivat sinisten ajamaa alkoholilain vapauttamista. Peloteltuja terveyshaittoja ei ole tullut ja suomalaiset saavat kaupoista entistä laadukkaampaa olutta”, sanoo Elo.

Sininen tulevaisuus ajoi hallituksessa läpi ensin autoveron alennuksen ja nyt budjettiriihessä ajoneuvoveron keventämisen. “Siniset uskaltavat puolustaa yksityisautoilua ja suomalaista teollisuutta sekä maataloutta”, toteaa Elo.

Lisätietoja:
Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo
050-513 0687