Sinisten Elovaara: Vihannekset verottomiksi

maaliskuu 9, 2018 | Uutiset

Sininen tulevaisuus haluaa verotuksen avulla ohjata suomalaisten ruoan kulutusta terveellisempään suuntaan. Sinisten kansanedustaja Tiina Elovaara kirjoittaa aiheesta blogissaan.

”Hyvä, laadukas ja lähellä tuotettu ruoka on terveellistä ja ravitsevaa, mutta usein kalliimpaa kuin paljon rasvaa, sokeria ja suolaa sisältävät heikoista raaka-aineista tehdyt valmisteet. Tämä ei ole kenenkään kannalta järkevää ja erityisesti pienituloiset kärsivät”, Elovaara toteaa ja muistuttaa, että väestöryhmien väliset terveyserot ovat EU-maissa kovassa kasvussa.

Elovaara katsoo, että epäterveellisen ruoan tulisi olla raskaammin verotettua kuin terveellisen ruoan. Tutkimustiedon mukaan terveysperusteinen vero pienentäisi terveyseroja ja kasvattaisi eniten nimenomaan pienituloisten terveyttä.

Elovaara painottaa, että Siniset eivät halua kasvattaa kansalaisten verotaakkaa, vaan ohjata verotuksella kulutusta terveellisemmän ja laadukkaamman ravinnon suuntaan.

”Me vaadimme, että suomalaisten terveyttä aletaan edistää myös verotuksen keinoin. Säästäminen ruuassa tuo kustannuksia muualla”, Elovaara toteaa.

Ruoan arvonlisävero on Suomessa 14% eli korkealla tasolla. Tämä johtuu maatalouden heikosta kilpailukyvystä ja pohjoisesta sijainnista. Kuitenkin elintarviketeollisuuden sekä kaupan kilpailukyky ovat melko hyvällä tasolla.

”Nähdäkseni ruoan arvonlisäveron laskeminen olisi yksi eniten pienituloisia helpottava asia ja se tulee ottaa selkeäksi tavoitteeksi. Omasta mielestäni myös vihannekset voitaisiin vapauttaa verotuksesta kokonaan”, Elovaara linjaa.

Lisätietoja:
Tiina Elovaara
puh. 050 3868706