Sinisten Elovaaralta lakipaketti koulukiusaamiseen – puuttuminen ja seuranta lakiin heti

Sinisten Elovaaralta lakipaketti koulukiusaamiseen – puuttuminen ja seuranta lakiin heti

Sinisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tiina Elovaara on tehnyt uuden lakialoitteen, jossa esitetään lisäyksiä keinohin puuttua koulukiusaamiseen. Hän vetoaa opetusministeri Sanni Grahn-Laasoseen (kok), että tärkeät muutokset tehtäisiin lainsäädäntöön mahdollisimman pian.

”Velvoitteita puuttua koulukiusaamiseen tulee tarkentaa sekä koulukiusaamisen päättymistä seurata niin peruskouluissa, lukioissa kuin ammattikouluissa. Olen siksi tehnyt lakialoitteen, jossa ehdotan perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamista”, Elovaara sanoo. ”Lukiolaki on parhaillaan sivistysvaliokunnan käsittelyssä. Toivon, että lakialoitteeni huomioidaan siellä. Olen myös käynyt asiaa läpi OAJ:n kanssa, ja he pitävät lakialoitettani erittäin tarpeellisena. Myös Lukiolaisten Liitto on toivonut ilmoitusvelvollisuutta koulukiusaamisesta alaikäisen opiskelijan huoltajalle.”

Lakipaketti peruskouluun ja toiselle asteelle

Elovaara ehdottaa peruskouluun ja toiselle asteelle viittä lainsäädännöllistä muutosta.
1. Ilmoitusvelvollisuus kiusaamisesta ja häirinnästä.
2. Puuttumisvelvollisuus. Kaikkien opetuksen järjestäjien pitää laatia ohjeet kiusaamistapauksien ratkaisemiseksi.
3. Kiusaamista on seurattava. Niin huoltajan, oppilaan kuin opettajan velvollisuus on seurata, päättyykö kiusaaminen ja ovatko toimenpiteet riittäviä.
4. Kiusaajan ikä ja kehitystaso huomioidaan, kun mietitään puuttumiskeinoja. On turvattava jokaisen nuoren opetus ja huolehdittava turvallisesta kasvatus- ja opiskeluympäristöstä.
5. Aluehallintovirastolle on annettava oma-aloitteinen oikeus selvittää vastaako turvallinen opiskeluympäristö sitä, mitä laki edellyttää. Aluehallintovirasto voisi selvittää onko kiusaamistapauksissa toimittu ohjeiden mukaisesti.

Pitkäjänteistä työtä nuorten hyväksi

Tamperelaisedustaja Tiina Elovaara on tehnyt jo aiemmin lakialoitteen, jossa ehdottaa vakavissa kiusaamistapauksissa kiusaajan siirtämistä toiseen kouluun, jos kiusaamista ei muilla keinoin saada päättymään.

Lakialoite sai yli 100 kansanedustajan allekirjoituksen ja sen on tarkoitus tulla sivistysvaliokunnan käsittelyyn lähiaikoina. Aloite sai laajaa kannatusta kansalaisten parissa. Elovaara on työskennellyt pitkään kiusaamisen kitkemiseksi sekä lasten ja nuorten oikeuksien parantamiseksi.

Lisätietoja:
Sinisen tulevaisuuden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tiina Elovaara
050-386 8706