Sinisten Kulmala: Suurriistavirka-apu tehtävien kotieläinvahingot eivät kuulu metsästäjien maksettaviksi

Sinisten Kulmala: Suurriistavirka-apu tehtävien kotieläinvahingot eivät kuulu metsästäjien maksettaviksi

Kansanedustaja Kari Kulmala (sin.) kyseenalaistaa Suomen Riistakeskuksen päätöksen sisällyttää suurriistavirka-aputehtävissä (SRVA) tapahtuneiden kotieläinvahinkojen korvaukset metsästäjävakuutukseen. Kulmala jätti asiasta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa tiistaina.

Metsästäjävakuutus katetaan riistanhoitomaksulla, jonka jokainen metsästäjä on velvollinen maksamaan.
”Minun mielestäni on kohtuutonta, että kun metsästäjä antaa SRVA-apua viranomaisille ja sattuu vahinko, hän maksaa aiheutuneet vahingot riistanhoitomaksulla kustannetulla vakuutuksella”, Kulmala selvittää. Kysehän ei ole metsästyksestä vaan virka-avusta viranomaiselle.

Kulmalan mukaan ”Suomen Riistakeskuksen päätös vyöryttää vastuun metsästäjille ja luo jatkossa korotuspaineita riistanhoitomaksuun, myös alle 18-vuotiaille.”
Tällä hetkellä SRVA-toiminta on järjestetty esim. Lieksassa ulkopuolisen yhdistyksen toimesta. Mikäli olisi tilanne, että tällaista toimintaa suorittavassa yhdistyksessä ei olisi yhtään metsästäjää ja sattuisi kotieläinvahinko, vahingon maksaisi kuitenkin kaikki metsästäjät. Tämä ei voi olla oikein!

Lisätietoja
Kari Kulmala
Kansanedustaja