Sinisten Kulmala tyytyväinen: Eduskunta sopi isosta satsauksesta Pohjois-Karjalaan

Sinisten Kulmala tyytyväinen: Eduskunta sopi isosta satsauksesta Pohjois-Karjalaan

”Olen erittäin tyytyväinen Pohjois-Karjalan saamiin lisäpanostuksiin. Hallitusryhmät ovat sopineet kokonaisuudessaan 60 miljoonan muutoksista valtion budjettiin. Muutokset kohdistuvat niin valtakunnallisiin kuin paikallisiin tarpeisiin”, rääkkyläläisedustaja Kari Kulmala (sin) sanoo. Hän puolusti neuvotteluissa Pohjois-Karjalan tarpeita.

Kulmala kertoo, että Pohjois-Karjalan kalatalouskeskukselle myönnetään edellisvuoden tapaan kalastuksen valvontaan 100 000 euroa. ”Kalastuksen valvontaan panostaminen tukee uhanalaisten kalalajien säilymistä vesistöissä.”

Siniset pitää tärkeänä, että suomalainen puhdas ruoantuotanto turvataan. ”Luonnonvarakeskuksen luomututkimukseen osoitetaan sinisten toiveesta 300 000 euroa. Luomuruuan osalta vaalipiirimme on koko Suomessa suunnannäyttäjä. Luomutuotanto kasvaa joka vuosi, joten myös sen tutkimuksen on oltava kunnossa”, Kulmala muistuttaa.

Pohjois-Karjala hyötyy myös pelastuslaitoksen saamasta 100 000 euron tuesta Suomen ja Venäjän lähialueyhteistyön jatkamiseen ja kehittämiseen. ”Pelastusalan yhteistyö mahdollistaa onnettomuustapauksissa Suomen ja Venäjän välisen yhteistoiminnan. Yhteistyö maiden välillä pohjautuu Suomen ja Venäjän väliseen valtiosopimukseen yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja niiden seurausten torjumiseksi.”

Kulmala kertoo, sinisten haluavan panostaa maakunnan tiestöihin. ”Neuvottelun tuloksena kantatie 75, Porokylänkadun ja Pappilansuoran liittymän parantamiseen Nurmeksessa laitetaan 350 000 euroa. Myös Valtimontien nro 5284 peruskorjaukseen saatiin 550 000 euroa”, Kulmala iloitsee. ”Kevyen liikenteen väylän parantamiseen Kontiolahdella välillä Tuppihaantie – Urheilukentäntie osoitetaan sinisten vaatimuksesta myös 500 000 euroa. Tämä osaltaan parantaa koululaisliikennettä alueella.”

Lisäksi Kulmala iloitsee 100 000 euron panostuksesta Pohjois- Karjalassa sijaitsevien Onkamojärvien valuma-alueiden ja kalastorakenteen kunnostukseen.

Valtakunnallisesti myös Metsästäjäliitto saa sinisten vaatimuksesta 100 000 euroa nuorille tarkoitettujen leirien toiminnan kehittämiseen. Tästä osa tulee myös Pohjois-Karjalaan, missä on aktiivista nuorisotoimintaa. Myös Patvinsuon kansallispuiston ja Ruunaan retkeilyalueen korjausvelkaan ja kehittämiseen osoitetaan 250 000 euroa.

Kari Kulmala, kansanedustaja (sin)
valtiovarainvaliokunnan jäsen
050-513 2213