Tiina Elovaara: Tampereesta uusi urheilun ja kulttuurin pääkaupunki

Tiina Elovaara: Tampereesta uusi urheilun ja kulttuurin pääkaupunki

Tampereen monitoimiareena saa valtiolta 18 miljoonaa euroa. Se mahdollistaa areenan rakentamisen.

“Tämä on merkittävä asia kotikaupungilleni”, sinisten kansanedustaja Tiina Elovaara iloitsee. ”Tampereen on pidettävä huolta siitä, että myös vähävaraiset nuoret ja perheet saavat harrastaa, kuten hallituksen nuorisopoliittinen ohjelma edellyttää. Liikunta ja kulttuuri kuuluvat myös pienituloisten peruspalveluihin”, Elovaara painottaa.

Hanke tuo Tampereelle 3600 uutta työpaikkaa. Areenan vuosittainen kävijämäärä on arviolta 700 000 henkilöä. Tampereen uusien hankkeiden myötä kaupungissa on tulevaisuudessa helppo yhdistää opiskelu ja urheilu, huippu-urheilua myöten.

“Kaupunki on jatkossakin merkittävin palveluja ohjaava tekijä. Myös Hakametsän hallia tulee kehittää. Tehdään siitä monipuolinen sisäurheilukeskus. Meidän on huolehdittava, että kaikki lajit näkyvät ja kuuluvat kaupungissa. Olemme perinteisesti olleet jääkiekkopainotteinen kaupunki, mutta tulevaisuudessa muilla lajeilla tulee olla yhtä vahva jalansija”, Elovaara toteaa.

“Monitoimiareena tuo Tampereella lisää tapahtumia ja matkailua, sekä kansainvälistä näkyvyyttä. Ilves ja Tappara saavat areenan myötä nyt uuden kotihallin, joten seuroissa on syytä riemuun”, Elovaara päättää.

Tampereen monitoimiareenan rakentamisen valtionrahoitukseen ehdotetaan myönnettäväksi rahapelitoiminnan voittovaroista yhteensä 18 miljoonaa euroa vuosina 2017—2019. Vuoden 2017 osuus rahoituksesta on 7 miljoonaa euroa. Tampereen monitoimiareena sisältää kilpa- ja harjoitusjäähallin oheistiloineen ja sen kokonaiskustannusarvio on 112 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa. Tampereen monitoimiareenan valtiontuelle on saatu EU-komission hyväksyntä.

Tavoitteena on, että Areena olisi valmis niin, että sitä voitaisiin käyttää keväällä 2022, jolloin Suomessa järjestetään jääkiekon MM-kisat.

Lisätietoja:
Tiina Elovaara
050-386 8706